tiistai 2. heinäkuuta 2013

Nokian kannattaa luopua älypuhelimista

Olen tässä kirjoittanut useampaan otteeseen, että Nokian kannattaisi luopua älypuhelimista. Peruspuhelimet ja yksinkertaiset älypuhelimet kannattaisi kuitenkin pitää ja keskittyä nimenomaan kehitysmaihin.
http://jtalous.blogspot.fi/2013/07/nokian-pitaisi-nyt-myyda-alykannykat.html

Ei nyt tule mieleen mitään hyvää syytä miksi Nokian kannattaisi omistaa tai valmistaa Microsoft Phone -älypuhelimia. Tulevaisuus ei näytä hyvältä sellaisissa älypuhelimissa mitä Nokia kykenee ja voi valmistaa. Edes siirtyminen Androidiin ei luultavasti parantaisi kalliiden älypuheliminen menekkiä, koska Nokialla ei ole siihen osaamista. Nokian brändi on luultavasti liian huono Yhdysvalloissa, että sillä pystyisi myymään kunnolla. Muutaman prosentin markkinaosuudesta ei luultavasti kannata edes taistella vaan se kannattaa myydä pois pikaisesti.

Suomelle (maana tai valtiona) ei ole mitenkään järkevää tukea Nokian kännyambitioita. Aikanaan kun kännyt olivat pioneeriala ja suhteellisen pienillä investoinneilla pärjäsi tilanne oli toisin mutta nykyajassa kännyteknologia on massaa. Suomen kyky toimia massakulutustuotteissa on heikko.
http://www.piksu.net/artikkeli/ajatuksia-nokian-yritysostosta

http://www.taloussanomat.fi/porssi/2013/07/02/huawei-ja-zte-voisivat-olla-nokian-kumppaneita/20139214/170

maanantai 1. heinäkuuta 2013

Nokian pitäisi nyt myydä älykännykät

Nyt Nokian pitäisi myydä älykännyt pois ja jatkaa Ashalla ja Androidilla.
http://yle.fi/uutiset/katainen_nokia_vahvistaa_itseaan/6712515

Yleisesti ottaen ei kannata olla mukana liiketoiminnassa jossa on järjettömän huono eli älykännyt myyntiin. Nokian kannattaisi keskittyä halppiskännyihin ja tukiasemiin. Microsoft Phonella ei ole tulevaisuutta. Nokian kannattaisi myydä älykännynsä Microsoftille; niin pääsisi siitä riippakivestä eroon.
http://yle.fi/uutiset/operaattorit_halpis-lumia_myy_mutta_karkipaikka_jaa_haaveeksi/6712251

Halppis eli volyymibisneksen Nokia vielä osaa eli siihen kannattaisi panostaa. Halppispuolella pitää myydä halvalla eli se ei sovi Microsoftin strategiaan eli älykännykät kannattaisi myydä nyt Microsoftille tai jollekin muulle.
http://yle.fi/uutiset/nokia_ostaa_siemensin_osuuden_nokia_siemens_networksista/6711881

Nokian ei kannata enää tuhlata voimavarojaan älykännyköihin vaan vetäytyä sieltä kokonaan ja äkkiä.
http://tietsikka.blogspot.fi/2013/06/tietokoneala-muutoksen-kourissa.html

http://www.fool.com/investing/general/2013/06/28/visualizing-nokias-and-blackberrys-turnarounds.aspx

http://www.piksu.net/artikkeli/ajatuksia-nokian-yritysostosta

http://laimeasilli.wordpress.com/2013/07/01/nokia-teki-loistokaupat/

perjantai 28. kesäkuuta 2013

Nokia klusteri katoaa

Yritykset eivät toimi missään tyhjiössä vaan tarvitaan paljon aluskasvillisuutta. http://www.uusisuomi.fi/raha/60269-taas-jattimainen-yt-pommi-it-alalta

Jos aluskasvillisuus (eli klusteri tai verkosto) katoaa, niin toiminta vaikeutuu eikä helpotu.
http://jtalous.blogspot.fi/2013/06/nokian-tulevaisuus.html

Nokian tulevaisuus siis näyttää heikolta katsoo sitä mistä suunnasta tahansa.
http://www.kansanuutiset.fi/uutiset/kotimaa/3017001/%E2%80%9Djos-talvivaara-kelpaa-niin-miksi-ei-renesas%E2%80%9D

Valtion ehkä kannattaisi harkita Renesanssin Suomen toimintojen ostamista jos hinta on lähellä nollaa.
http://renesasmobile.com/

Talvivaaraan verrattuna sijoitus olisi jopa järkevä. Suomessa kannattaa nyt tarkoin harkita, että pitäisikö vetäytyä koko telealalta pois, koska se on niin vaikea pienelle maalle. Telealalla (laajasti ottaen) kilpailu tulee kovenemaan vielä rajusti, koska kiinalaiset haluavat ison siivun siitä jokatapauksessa.

Kiinalle informaatioteknologia on tärkeä, koska ilman omaa kommunikaatioteknologiaa ei suurvalta voi toimia. Kiinalle siis informaatioteknologiaan ei mennä rahan tai markkinoiden takia vaan teknologisen itsenäisyyden takia. Sama pitkälti koskee Yhdysvaltoja. Kannattaako rajoitetuilla resursseilla toimivan pienen valtion olla toimialalla, jonka dynamiikkaa eivät määrittele taloudelliset seikat vaan poliittiset?
http://tietsikka.blogspot.fi/2013/06/tietokoneala-muutoksen-kourissa.html

torstai 20. kesäkuuta 2013

Nokian tulevaisuus

Nokialla on vieläkin useita mahdollisuuksia kehittyä. Nokia voisi luopua kokonaan puhelimista ja keskittyä vekkoliiketoimintaan. Kännypuolelle uusi Nokia voisi sitten palata valmistuttamalla Android puhelimia jollain sopimusvalmistajalla.

Nokian kännypuoli voidaan myydä vaikka Microsoftille. Microsoftille Nokian kännypuoli olisi luultavasti arvokkain. Huaweille Nokian kännypuoli ei ole samallalailla arvokas.
http://www.mobiiliblogi.com/2013/06/20/ohut-huawei-ascend-p6-suomeen-heinakuussa/

http://www.puhelinvertailu.com/uutiset.cfm/2013/06/20/yle_nokia_kutsui_hallituksen_koolle_valmistaudutaan_tekemaan_tulevaisuuden_kannalta_keskeisia_paatoksia

http://yle.fi/uutiset/nokian_hallituksella_valmius_paatoksentekoon_-_kokoontui_eilen/6698816

Nokian tuskin kannattaa jatkaa nykyisellä kokoonpanolla ja nykyisellä strategialla, koska sillä tulevaisuus on huono. Nokia voisi esim. myydä pelkät älypuhelintoiminnot (eli Windows Phone) Mikrosoftilla ja keskittyä halppispuolelle. Siihen voisi sitten ottaa Androidin rinnalle. Tälläinen vaihtoehto olisi kaikille edullinen ja järkevä.
http://tietsikka.blogspot.fi/2013/06/tietokoneala-muutoksen-kourissa.html

torstai 13. kesäkuuta 2013

Perinteinen media ja blogimainonta

Perinteinen media pyrkii kampittamaan uudet toimijat mediamarkkinoilla eli bloggarit. Bloggarit syövät perinteisten vauraiden mediatalojen kuormasta ja tämä herättää nyt mediamerkkinoiden muutenkin pienentyessä valtavasti vihaa.

Suositut bloggarit kuten Mungolife syövät perinteisen median hyvin palkattujen toimittajien luksuselämän pois.
http://www.nordnetblogi.fi/ilkka-alma-median-osakkeet-ja-mediakentta/12/06/2013/

Suurin osa blogeista ei luultavasti tuota juuri mitään vaikka niissä onkin mainoksia. Blogit kuitenkin alentavat sitä hintaa mitä perinteinen media voi saada mainospaikoistaan. Lisäksi blogit tarjoavat mainostajille vaihtoehdon. Kilpailuviranomaisten pitäisi nyt herätä perinteisen median toimiin ja estää mainosmarkkinoiden kilpailun estäminen. 
http://yle.fi/uutiset/bloggaajat_tyrmaavat_uuden_luonnoksen_blogimainonnan_saannoiksi/6682281

http://fuckfash.blogspot.fi/

Nuorten näyttävien naisten pitämissä blogeissa on mainontaa paljon. Todennäköisesti kuluttaja kuitenkin tunnistaa nämä mainonnalliset elementit helposti. Kyseessä ovat kuitenkin pääasiassa elämäntapa blogit eivätkä mitkään kuluttajaneuvonnan sivut.

http://antonhelsinki.blogspot.fi/
Miesten pitämät sivustot ovat myös mainonnan osalta karuja. Esim. Petteri Järvisen sivustot tuskin innoittavat ketään ostamaan yhtään mitään.
http://pjarvinen.blogspot.fi/

Blogit ovat tarjonneet myös vammaisille mahdollisuuden kertoa elämästään.
http://pietar.in/

http://www.f1-kimi.com/

perjantai 24. toukokuuta 2013

Lotto ja binäärioptiot

Ison pikavoiton mahdollisuus voi sokaista myös sijoittajat, joiden eri talousteoriat yleensä olettavat käyttäytyvän rationaalisesti. Pitkällä aikavälillä niin voi ehkä tapahtuakin, mutta lyhyellä aikavälillä pörssi saattaa muistuttaa enemmän sirkusta kuin rationaalisten ihmisten kauppapaikkaa.
Parhaillaan tällainen sirkus on käynnissä Helsingin pörssissä.
Viimeisen parin viikon aikana pienten teknologiayhtiöiden kurssit ovat nousseet useita kymmeniä prosentteja. Esimerkiksi SSH Communications Securityn kurssi on lähes kaksinkertaistunut.
http://www.piksu.net/artikkeli/suomalaiset-ovat-lottokansaa-%E2%80%93-my%C3%B6s-p%C3%B6rssiss%C3%A4

Lottotyylistä sijoittamista harjoittavien kannattaisi vakavasti harkita binäärioptioita. Binäärioptioilla on loton kanssa samantyyppisiä ominaisuuksia.

keskiviikko 22. toukokuuta 2013

Applen kontribuutio Yhdysvalloille valtava

Apple käytännössä loi yksin nykyisen älykännykulttuurin ja siitä voimme kiittää Steve Jobsin nerokkuutta. Applelaisten luodessa uutta uljasta digitodellisuutta; Nokialaiset ilkeilivät asiakkailleen.

http://www.tietoviikko.fi/kaikki_uutiset/nain+koville+apple+pantiin+senaatissa+quotrakastamme+iphoneaquot/a903569

Yhdysvallat on saavuttanut valtavasti hyvinvointia Applen innovaatioista ja siihen verrattuna muutaman miljardin dollarin veroepäselvyydet ovat täysin merkityksettömiä. Taloudellisesti ja yhteiskunnallisen kehityksen edistämiseksi Applen kaltaiset innovaattorit pitäisi vapauttaa kaikista veroista.

Suomessa ja euroopassa vainotaan yrittäjiä veroilla, kun valtioiden pitäisi antaa anteeksi innovaattorien maksamattomat verot, ja kerätä verot siltä kansanosalta, joka hidastaa yhteiskunnallista  muutosta.

torstai 16. toukokuuta 2013

Microsoft ja Nokia

”Microsoftin ekosysteemi on laajin läpi puhelinten, tablettien, pc:n ja Xboxin. On kaksi syytä, miksi luotamme Microsoftiin. Ensinnäkin uskomme, että näin erotumme muista, varsinkin kuvateknologiassa. Toiseksi digitaalinen elämäntyyli, kuten pilvipalvelut, Skydrive, Bing-hakukone ja Skype… muodostavat kokonaisuuden, jonka takia olemme mielellämme sängyssä Microsoftin kanssa.”
http://www.talouselama.fi/nokialandia/nokiapomo+tuote+ei+ole+ongelma++olemme+mielellamme+sangyssa+microsofin+kanssa/a2184912
But Weber argues the tide is turning. “We’re making progress. We sold 4.4million Lumia devices worldwide in Q4 2012, then 5.6million in Q1 2013 and we said we’d grow even faster in Q2.” Compare that though with Apple, which shifted 47.8million units in Q1 2013, or Android, which holds a huge 75 per cent of the market selling around 156million units in the same period, and you see the size of the mountain Nokia has to climb. “We do want to make progress faster,” continues Weber, “and now with the launch of the 928 and 925 we finally have a complete portfolio of devices with a flagship phone exclusive to each of the major US operators (the Lumia 920 on AT&T, the 928 on Verizon and the 925 on T-Mobile), and we’re excited about that. We’re absolutely committed to Windows.”
http://mashable.com/2013/05/15/nokia-microsoft-interview/

http://tietsikka.blogspot.fi/2013/05/nokia-lumia-925.html

Microsoft laajuudestaan ja koostaan huolimatta ei ole mitenkään erityisen pidetty eikä se pääasiallisesti herätä kuluttajien parissa mitään positiivisia tuntemuksia ja tämä heijastuu Nokian Lumian myyntiin.
http://www.talouselama.fi/nokialandia/googlen+valoshow+teki+androidista+entista+ylivoimaisemman++mita+tekee+nokia/a2184775

http://jtalous.blogspot.fi/2013/05/kannyalan-kehitys.html

Angry Birds tuo iloa lasten elämään

Angry Birds on lasten suosikki.
http://veeraeinolanelamaa.blogspot.fi/2013/05/mita-taalta-paljastuukaan.html

keskiviikko 15. toukokuuta 2013

Nokia lyö isompaa vaihdettaa silmään

Nokian sijoitus maailman älykännymarkkinoilla kohenee kaiken aikaa. Nokia on nyt 10. suurin älypuhelinvalmistaja eli täyden kympin yritys. Kyllä nyt sijoittajan kelpaa sijoittaa Nokiaan.

Juuri älypuhelimissa Nokian tilanne on masentava. Entinen ylivoimainen markkinajohtaja oli viime vuoden lopulla markkinoiden kahdeksannella sijalla. Nyt sijoitus on Gartnerin mukaan laskenut vielä pari pykälää alemmas, kymmenenneksi.
http://www.digitoday.fi/bisnes/2013/05/15/rumia-lukuja-nokialle-loistavia-samsungille/20136919/66

http://tietsikka.blogspot.fi/2013/05/nokia-lumia-925.html

maanantai 13. toukokuuta 2013

Amerikan liuskekaasu

Saviliuskekerrostumiin varastoituneen maakaasun tuotantobuumi on mullistanut energiamarkkinat Yhdysvalloissa. Innokkaimmat ovat povanneet halvan liuskekaasun pelastavan koko maailmantalouden. Energiateollisuus ry:n teettämän selvityksen perusteella liuskekaasun välitön vaikutus saattaa jäädä kovia odotuksia pienemmäksi.
http://yle.fi/uutiset/jaita_hattuun_yhdysvaltojen_liuskekaasun_kanssa_-_kuljetus_eurooppaan_tulisi_kalliiksi/6639661

Kaasun kuljetus on sen verran monimutkaista ja kallista, että on vaikea uskoa, että amerikkalaista liuskekaasua kannattaisi kuljettaa Eurooppaan. LNG (tai CNG) kaasulaivat oletettavasti maksavat paljon ja kuka niihin investoi?

torstai 9. toukokuuta 2013

Nokia yrittää estää Samsungia myymästä puhelimia Yhdysvalloissa

Meanwhile, Nokia has already filed an amicus brief in Apple v. Samsung, only the Finnish firm says it doesn't support either side. Instead, it argues that Judge Koh got it all wrong when she denied Apple's request for an injunction, and that her decision should be reversed "based on the application of the wrong legal standard."
Confused yet? In a nutshell, Nokia claims that by requiring Apple to prove that Samsung's infringing features were the main reason consumers were buying the Korean company's kit, Judge Koh's ruling made it too difficult for companies to obtain injunctions – something that apparently concerns Nokia a great deal.
http://www.theregister.co.uk/2013/05/09/google_amicus_apple_samsung/

Nokia on antanut oikeudelle lausunnon, jossa se kannattaa Samsungin Applen patenttia loukkaavien tuotteiden maahantuonnin USA:han kieltämistä.

Nokian lausunnolla tuskin on mitään merkitystä oikeudenpäätökseen mutta se kuvastaa kuitenkin sitä kuinka kilpailun vastainen Nokia on. Nokia ja Microsoft ovat jo pitkään vahingoittaneet kuluttajien oikeutta vapaaseen kilpailuun. Itse koen, että Nokia toimillaan vahingoittaa omia oikeuksiani kuluttajana. Nokia ei tälläisillä lausunnoilla kyllä saa mainetta vapaata kilpailua kannattavana yrityksenä vaan lähinnä profiloituu kilpailun vastaisena voimana. Nokian pahat teot ja sanomiset kyllä tullaan muistamaan ja ne tullaan kostamaan sopivassa yhteydessä niin että tuntuu.

Vapaa kilpailu on itselle tärkeä arvo ja en hyväksy Nokian pyrkimyksiä rajoittaa kilpailua. Vapaa kilpailu tukee kuluttajan oikeuksia ja on oikeastaan ainut tapa millä kuluttaja voi turvata asemansa suuryrityksiä vastaan.

Kilpailun rajoittamiseen pyrkivä yritys toimii todella törkeästi. Toivottavasti tuomioistuin ottaa päätöksessään huomioon Nokian pyrkimykset rajoittaa kilpailua ja vahingoittaa kuluttajaa. Nokia tuskin enää saa tukea vapaata kilpailua tukevilta ryhmittymiltä, koska on aivan selvää, että Nokia ei arvosta kilpailua.
http://tietsikka.blogspot.fi/2013/05/asha-ja-android.html

http://blog.androidsuomi.fi/2013/04/htcn-mikrofonigate-pahkinankuoressa-one-riepoteltavana/

http://murphyssoninlaw.blogspot.fi/2013/05/konservatiivit-sosialistit-ja.html

http://lvink.blogspot.fi/p/droid.html

 

Journalismilla menee lujaa

Suomessa laatujournalismi kukoistaa ja erityisesti poliittinen journalismi kehittyy vauhdikkaasti. Laatujulkaisut kuten Jussi Median laadukkaat kirjoitukset keräävät valtavia lukijalaumoja.
http://fin.afterdawn.com/uutiset/artikkeli.cfm/2013/05/09/mielipide_journalismi_ei_tarvitse_tukia_vaan_muutoksen_hyvaksymista

keskiviikko 8. toukokuuta 2013

Aseiden käyttöoikeuksista ei tarvitse maksaa lisenssejä

Oma muistikuva on, että aseiden nimien ja kuvien käyttämisestä ei tarvitse maksaa mitään lisenssimaksuja aseen valmistajalle.
http://www.digitoday.fi/yhteiskunta/2013/05/08/kouluammuskelujen-jalkipyykki-ea-vetaa-oikeat-aseet-peleista-pois--aikoo-pitaa-ne-ilman-lisenssia/20136609/66

Yhdysvalloissa voi tietysti olla kaikenmaailman omituisia lakeja mutta aseen käyttöön pelissä kyllä pitäisi riittää normaali sitaattioikeus. Pikemminkin tilanne käytännössä on siten, että asevalmistajan pitäisi maksaa pelivalmistajille siitä, että saavat sijoittaa aseensa peliin. EA on tehnyt itselleen taloudellista tappiota antamalla asevalmistajille ilmaista tuotesijoittelutilaa. Yhdysvaltojen armeijalla ja asevalmistajilla on varsin suuret markkinoinnilliset intressit. Jos EA yhtäkkiä hylkäisi Yhdysvaltojen armeijan ja rupeaisi tekemään propagandaa Kiinan kansanarmeijan puolesta; amerikkalaiset asevalmistajat varmasti tajuaisivat oman tilanteensa heikkouden. Kiinalla on käsittääkseni isot suunnitelmat pelipuolella eli tulevaisuudessa ehkä pelaamme Kiinan kansanarmeijaa ylistäviä pelejä.

tiistai 7. toukokuuta 2013

Nokia

Nokian mainoksia ei näy maailmalla juuri missään, toisin kuin Samsungin ja Applen. Tässä yhtiökokouksessa on jotain hyvin tuttua. Ihan kuin katsoisi vanhaa elokuvaa. Sellaista henkeä ja karismaa mitä Applella on, ei täällä ole, Vitanen totesi.
http://www.uusisuomi.fi/raha/58889-nokian-omistajat-vihaisina-yhtiokokouksessa-tassa-jotain-hyvin-tuttua

Nokian tilanne on karmea niille, jotka fantasioivat Nokian mahtiaikojen paluusta. Toisaalta Nokia on kuitenkin kyennyt pysäyttämään akuutin romahduksen ja vakiinnuttamaan tilanteensa mahtiaikoja oleellisesti alemmalle mutta silti merkittävälle tasolle.

Samsungiin tai Appleen ei Nokiaa kannata verrata mutta Nokian tilanne on silti ihan kohtuullinen.
http://zzz333.puheenvuoro.uusisuomi.fi/139716-stephen-elopin-kiirastuli-jalleen-nokian-yhtiokokouksessa

Yleensäkin kannattaa rakentaa odotukset realistisesti ja nyt Nokian mahdollisuudet pärjätä ovat ne mitä ne ovat ja Nokian mahtiajat ovat elettyä aikaa josta tullaan kertomaan legendoja. Mahtiajot on eletty ja ne eivät enää palaa mutta monia hyviä hetkiä voi silti olla Nokiallakin edessä.
http://taloudentulkki.com/2013/05/07/elop-valoi-uskoa-omistajiin/

http://taloudentulkki.com/2013/04/20/hyva-ja-paha-nokia/

http://simplyplainpost.blogspot.fi/2013/05/nokia-vs-chuck-norris.html

http://fundamentalanalys.blogspot.fi/2013/05/risk.html

http://mobility.com.ng/deal-of-the-week-nokia-lumia-720/

Kännyala on siten muuttunut, että pelkällä kännykällä vaikka se olisi sinällään erittäin hyväkin ei pitkälle pötki ilman kunnon ekosysteemiä. Ainoastaan Applella ja Androidilla on tällä hetkellä kunnolliset kännyekosysteemit.

maanantai 6. toukokuuta 2013

Apple ja Samsungille kännyalan voitot

Apple vei alkuvuonna tammi-maaliskuussa 57 prosenttia mobiililaitealan suurten pelurien voitoista. Samsungin osuus oli 43 prosenttia. Lisäksi LG:n osuudeksi on merkitty yksi prosentti. Yhteensä yli sadan prosentin osuus johtuu pyöristyksistä sekä siitä, että Motorolan osuus voitoista oli -1 prosenttia. Esimerkiksi edellisellä jouluneljänneksellä Applen ja Samsungin osuus alan voitoista oli 103 prosenttia.
http://mobiili.fi/2013/05/06/muut-jaivat-nuolemaan-nappejaan-alkuvuonnakin-applelle-57-ja-samsungille-43-mobiililaitevoitoista/

Samsung ja Apple tekivät kännyalan voitot ja muut saivat tappiot.

Microsoft sai ilmeisesti Androidista enemmän liikevaihtoa ja voittoa kuin Microsoft Phonesta. Microsoftin taloudellinen tulos siis luultavasti paranisi jos se keskittyisi Androidiin ja jättäisi Microsoft Phonen tekemättä.

 

Pitkä- ja lyhytaika taloudessa

Pitkällä aikavälillä kaikki päätöksentekijät ovat kuolleita ja siten lopputulos on heidän kannaltaan irrelevantti. Diskonttaamalla korolla voidaan aikaa ottaa huomioon, mutta korolla diskonttaaminen toimii suhteellisen hyvin vain niin kauan kuin eri vaihtoehtojen aikajänteet eivät ole kovin erilaisia.
http://jtalous.blogspot.fi/2013/05/talvivaara-ja-riski.html

Sama ongelma tulee myös riskissä. Riskin ottaminen huomioon onnistuu vain silloin kun riskit ovat suhteellisen pieniä ja niissä ei ole suuria eroja. Valtavan suurten riskien käsittely on vaikeaa. Esimerkiksi Suomen ydinvoimalassa tapahtuva täysin hallitsematon riski on epätodennäköinen mutta kuitenkin mahdollinen. Lisäksi riskiä voi pahentaa hyvin epätodennäköisten yhteensattumien laukaisemat ketjut.
http://jpoli.blogspot.fi/2013/05/keynesin-homoudesta.html

Suurin osa päätöksentekijöistä on päälle 50v (miehiä) eli heidän oletettu elinikänsä on alle 25v. Tämä luonnollisesti asettaa ylärajan harkitulle aikajänteelle. Samoin poliittinen järjestelmä luonnostaa korostaa vaalikauden pituista aikajännettä.

Talvivaara ja riski

Nokia näyttää saaneen Talvivaarasta potentiaalisen kilpakumppanin aktiivikaupankävijöiden suosikkiosakkeeksi.
http://www.arvopaperi.fi/uutisarkisto/talvivaara+huhtikuussa+aktiivisijoittajien+suosikiksi+nokian+rinnalle/a899511

En suosittele Nokiaa enkä talvivaaraa sijoituskohteeksi. Jos uskoo Windows Phonen menestykseen; ehkä kannattaisi harkita suoraan Microsoftiin sijoittamista. Yhdysvalloista löytyy pieniä kiinnostavia teknologiayrityksiä riskiä etsivälle sijoittajalle ja mieluummin suosittelen niitä kuin Talvivaaraa. Kannattaa erityisesti kiinnittää huomiota huomattavaan kasvupotentiaaliin ja etsiä yrityksi joiden arvo voi olla iso jos onnistuvat. Isot riskit voidaan näin kompensoida suurilla tuottopotentiaaleilla. Kannattaa muistaa, että riskit voivat myös realisoitua eli kaikkea ei kannata yhteen edes lupaavaan yritykseen sijoittaa.

Tällä hetkellä pilvipuolella on ilmeisesti isoja mahdollisuuksia ja mahdollisesti myös nanoteknologiassa. 3D tulostimissakin voi olla. HP:llä on isoja hankkeita Memristorien kanssa ja ne voivat mullistaa elektroniikan.
http://www.wolframalpha.com/input/?i=hp

HP tosin ei ole pieniyritys eli vaikka Memristorit tuottaisivatkin hyvin niin silti sen arvo ei kohoaisi kovinkaan paljoa. Kannattaa siis etsiä HP:tä pienempiä yrityksiä.

Kehitysmaamarkkinoilta voi myös löytyä mielenkiintoisia kohteita.
http://allafrica.com/stories/201305020206.html?aa_source=ri-headline

Afrikassa voi olla isoja mahdollisuuksia.
http://bafric.blogspot.fi/2012/10/uganda-orders-investigation-of-network.html

 

sunnuntai 5. toukokuuta 2013

Halppis iPhone

"Edullinen iPhone" tulee tuskin sijoittumaan 150–250 dollarin hintakategoriaan, sillä sellaisen tuotteen lanseeraminen ei ole Applelle tyypillistä. Hariharan ja Moskowitz mainitsevat esimerkkeinä iPad minin ja iPod nanon. Kumpikin tuotteista oli lanseeraushetkellään edullisempi verrattuna Applen aiempiin tuotteisiin (iPad ja iPod), mutta ne eivät varsinaisesti lähteneet haastamaan hintahaitarin alapäässä olevia tuotteita. Sekä iPad minin että iPod nanon lanseeraus on osoittautunut onnistuneeksi. Siksi on epätodennäköistä, että Apple lähtee muuttamaan tätä reseptiä iPhonen kohdalla.
http://www.puhelinvertailu.com/uutiset.cfm/2013/05/05/raportti_edullinen_iphone_on_todennakoisesti_keskihintainen

Oma käsitys on, että Applella on halua laajentaa tarjontaansa halvempiin laitteisiin. Applen käyttäjät ovat hyvin uskollisia ja halvemmalla Applen iPhonella Appleen sitoutettu asiakas voi hyvinkin vaurastuessaan ostaa  iPadin ja uusia iPhoneja varsin tiuhaan. Samoin Apple faneille voi myös myydä Applen tietokoneita.
http://tietsikka.blogspot.fi/2013/05/mungolife-myy-tietokoneensa.html

Brändin fanittamiseen pitää sitouttaa jo nuorena, koska nuoremmille on helpompi myydä kokonainen Apple elämäntapa. Nuorille pienituloisille Applen nykytarjonta on turhan kallista ja Applelta jää monta fania koukuttamatta. Lisäksi tässä täytyy muistaa, että käyttöjärjestelmän yleisyys tuo paljon etuja Applelle vaikka myydyistä laitteista ei suoranaisesti saisikaan kovin suurta voittoa lyhyeällä tähtäimellä. Pitkällä tähtäimellä yhden uskollisen Apple fanista koituva liikevaihto voi olla varsin suuri. Mikä on Apple fanin elämänaikainen liikevaihto? Parhaimmillaan sen täytyy olla huomattava, luultavasti vähintään satojatuhansia euroja.
http://macmaa.com/2013/05/02/ios-6-1-4-ladattavissa/

http://isofta.blogspot.fi/2013/05/google-search.html

Aho tuhosi Suomen

Esko Aho hölöttää mediassa Suomen tulevaisuudesta.
Ei ole mitään jälkiteollista yhteiskuntaa, on vain teollisuuden ja viennin varassa toimiva kansantalous, jossa on kasvava määrä palveluja, Aho lataa.
Ahon muistuttaa, ettei Suomi enää ole teknologian ihmemaa, ”vaikka meillä on siitä vähän suuremmat luulot”. Teknologian solvelluksissa suomalaisilla on kuitenkin kaikki edellytykset nousta huipulle.
http://www.taloussanomat.fi/kansantalous/2013/05/05/esko-aho-kalevassa-suomella-edessa-vaikeita-aikoja/20136453/12

Esko Ahon ansiolista on komea. Aho myötävaikutti sekä Nokian että Suomen tuhoon ratkaisevasti.
http://www.kaleva.fi/uutiset/talous/esko-aho-suomi-tuhlaa-pelivaraansa/629150/

Aho ja Nokia tuhosivat Suomen teknologisen perustan henkilöpalvonnalla.
http://finnsanity.blogspot.fi/2013/04/hamelnin-pillipiipari-elop-nokia.html

Jorma Ollilaan kohdistunut henkilöpalvonta esti Nokiassa uudistumisen ja Stephen Elop tuhosi sen lopun vähän mitä oli jäljellä.
http://jtalous.blogspot.fi/2013/05/kannyalan-kehitys.html

http://www.niallferguson.com/journalism/miscellany/dont-believe-the-techno-utopian-hype

Suomella on mahdollisuus selviytyä pyrkimällä saamaan haltuunsa superälyn ja ennnakkoluulottomasti uudistamalla yhteiskuntaa ja pyrkimällä ottamaan käyttöön uutta teknologiaa innovatiivisesti.
http://jpoli.blogspot.fi/2013/05/superaly-ja-politiikka.html

perjantai 3. toukokuuta 2013

Kännyalan kehitys

Enders-yhtiön analyytikon Benedict Evansin blogissaan julkistama taulukko paljastaa karusti, miten puhelinmarkkinoiden kasvu on viime vuosina näkynyt lähinnä Samsungin ja Applen liikevaihdossa. Taulukko listaa kahdeksan eri valmistajan puhelinbisneksen (sisältäen myös peruspuhelimet niiltä osin, kuin ne valikoimiin kuuluvat) liikevaihdon kehityksen muutaman viime vuoden ajalta.
http://www.puhelinvertailu.com/uutiset.cfm/2013/05/03/taulukko_paljastaa_pahasti_jakautuneen_mobiilialan_karun_tilan

http://ben-evans.com/benedictevans/2013/5/2/polarisation-continued

Applen ja Samsungin liikevaihdot (ja voitot) ovat kehittyneet hienosti, muiden vähän heikommin.

Alla onnellinen sijoittaja, joka älysi myydä aikanaan Nokian ja ostaa tilalle Googlea, Applea ja Samsungia. Voittajan on helppo nauraa.
http://kissakaveri.blogspot.fi/2012/07/kannykissa.html

 

Microsoft, Nokia ja kilpailu

Microsoftin ja Nokian mainos irvailee kilpailulle. PC puolella ei Microsoft ei ole enää aikoihin joutunut kilpailemaan. Kuluttajalle kilpailu ja valinnanvapaus on tärkeää. Microsoftin ja Nokian asennevamma vapaaseen kilpailuun näkyy mainoksesta selvästi ja on taas yksi syy lisää kiertää molemmat mahdollisimman kaukaa.
http://macmaa.com/2013/05/03/perjantaikevennys-ios-ja-android-sivut-haissa/

Mainoshan on tietyllä tasolla onnistunut ja huvittava. Itse en kuitenkaan välttämättä tiedä kykeneekö mainos vakuuttamaan ostajat Microsoftin ja Nokian autuaaksitekevästä voimasta.
http://tietsikka.blogspot.fi/2013/05/alypuhelimen-valinta.html

Kännykkämarkkinat tuskin palaavat samanlaiseksi Microsoftin ja Applen duopoliksi kuten PC (tai Microsoftin monopoliksi) puolella, koska asiakkaat ja laitevalmistajat ymmärtävät, että ainoastaan kilpailu takaa sekä laitepuolen valmistajien että kuluttajien edut.
http://blog.androidsuomi.fi/

http://jtalous.blogspot.fi/2013/04/gongkai-kiinalainen-open-source.html

http://tietsikka.blogspot.fi/2013/05/rockchip-rk3188.html

Android on tuonut markkinoille kilpailua monessa ulottuvuudessa, koska Android on prosessoririippumaton arkkitehtuuri ja kaikki vaihtoehdot ovat taas prosessoririippuvia. Ainoastaa Android toimii x86, Arm, Power ja Mips prosessoreilla (tai periaatteessa monella muullakin). Android siis toimii kokonaan sellaisilla kilpailun tasoilla, jota ei aikaisemmin ole ollut olemassakaan.
http://gizmodo.com/5988287/this-bluetooth-controller-is-fluent-in-wii-wii-u-and-android

http://www.androidpolice.com/2013/04/09/new-app-dolphin-gamecube-and-wii-emulator-arrives-in-google-play-as-a-very-buggy-pre-alpha/

http://officialandroid.blogspot.fi/2013/04/a-fresh-new-look-for-google-play.html

http://dj-android.blogspot.fi/2012/02/android-interview-questions-for-senior.html

http://linuxonandroid.org/

http://androidboy1.blogspot.fi/2013/04/privacy-policy.html

torstai 2. toukokuuta 2013

Binary Options


Binary Options eli binääriset optiot ovat optioita, joiden arvot voivat olla joko tosi tai epätosi kuten tietokoneissa (digitaalinen logiikka). Binäärioptiot siis muuttavat pörssissä olevat jatkuvat jakaumat diskreeteiksi jakaumiksi.
https://en.wikipedia.org/wiki/Binary_option

http://www.wolframalpha.com/input/?i=option

Wolframalpha ei kirjoitushetkellä tue binäärioptioita.

Binäärioptiot kuten yleesäkin optiot ovat osakkeita tietyllä tavalla riskialttiimpia ja niiden käytössä pitää olla huolellinen. Binäärioptiot tarjoavat rohkealle sijoittajalle nopean tavan rikastua mitä muut sijoitusmahdollisuudet eivät samallalailla tarjoa. Suurten tuottojen vastakohtana on luonnollisesti suuret riskit.
http://youtu.be/DZ4tx7v8174

tiistai 30. huhtikuuta 2013

Melen toimisto

Gennie Peng of Mele shows around the Mele Management Offices as well as Mele’s research and development, hardware, software, mechanical design, graphic design, testing, quality control and more. Also showing the CEO, President, Sales Manager offices, HR, Finance and everything else.
http://armdevices.net/2013/04/30/mele-rd-department-and-management-offices/

Kiinalainen elektroniikkatuotanto kasvaa kohisten.
http://jtalous.blogspot.fi/2013/04/gongkai-kiinalainen-open-source.html

Kuluttajalle kiinalisen elektroniikkateollisuuden nousu on hyvä asia, koska se alentaa sitä hintaa jonka joudumme maksamaan amerikkalaisille huipputeknologiasta. Kilpailu on aina hyväksi. Aikanaan kun Nokia oli vielä mahtiyritys, niin Nokian mahtava asema ei hyödyttänyt juurikaan suomalaista kuluttajaa vaan hyöty valui Nokian osakkeen omistajille eikä kuluttajille. Mahdollisimman ankara ja jopa epäreilu kilpailu luo kaikista eniten hyötyä kuluttajalle.

maanantai 29. huhtikuuta 2013

Suljettavat paperikoneet

Suomessa iso paperikoneinvestointi on tehty viimeksi 15 vuotta sitten. Konsulteilla sanotaan olevan lista 7-8 paperikoneesta, jotka suljetaan tietyllä aikataululla.
http://www.demari.fi/politiikka/uutiset/11779-onko-konsulteilla-lista-suljettavista-paperikoneista-ymmartaako-katainen-kysyakaan

1. Stora Enso Anjalan paperitehdas, Paperikone PK2, ylikapasiteetti, vanhentunut tehdasinfra, energiaa kuluttava massanvalmistus (Inkeroisten kartonkikone on pieni oljenkorsi)
2. Stora Enso Anjalan paperitehdas, Paperikone PK2, ylikapasiteetti, vanhentunut tehdasinfra, energiaa kuluttava massanvalmistus (Inkeroisten kartonkikone on pieni oljenkorsi)
3. Stora Enso Veitsiluodon paperitehdas, Paperikone PK1, ylikapasiteetti, vanhentunut kone (kapea + hidas)
4. Stora Enso Varkauden paperitehdas, Paperikone PK3, ylikapasiteetti, tehdasyksikön pieni koko
5. UPM Jämsänkosken paperitehdas, Paperikone PK5, ylikapasiteetti, energiaa kuluttava massanvalmistus
6. Sappi Kirkniemen paperitehdas, Paperikone PK2, ylikapasiteetti, hidas kone
http://paperikone.blogspot.fi/2013/04/konsulteilla-lista-suljettavista.html

Paperintuotanto on iltaruskon ala ja nyt on menossa lehtien viimeinen iltahuuto.
http://murphyssoninlaw.blogspot.fi/2013/04/halvan-energian-historia.html

http://kummeli.blogspot.fi/

http://jtalous.blogspot.fi/2013/04/median-murros.html

lauantai 27. huhtikuuta 2013

Gongkai - kiinalainen open source

Welcome to the Galapagos of Chinese “open” source. I call it “gongkai” (公开). Gongkai is the transliteration of “open” as applied to “open source”. I feel it deserves a term of its own, as the phenomenon has grown beyond the so-called “shanzhai” (山寨) and is becoming a self-sustaining innovation ecosystem of its own.
http://www.bunniestudios.com/blog/?p=3040

Kiinalainen elektroniikkateollisuus on kasvanut melko merkittäväksi tekijäksi suhteellisen lyhyessä ajassa. Kiinassa valtio on investoinut valtavasti tieteeseen ja nämä investoinnit ovat tuottaneet myös tulosta.

Jussi Mediassa on pyritty kirjoittamaan myös kiinasta, tosin Kiina lienee iso mysteeri, koska se on niin iso ja kielen monimutkaisuus ja kulttuurierot tekevät sen analysoinnista vaikeaa.
http://www.mobiiliblogi.com/2013/04/27/kiinalainen-peruspuhelin-vain-12-dollaria/

Myös kiinassa yritetään tehdä sekä organisatorisia että teknologisia innovaatiota ja erityisesti suuria mahdollisuuksia on näiden yhdistämisessä.
http://www.gizchina.com/2013/04/26/100000-xiaomi-m2a-sold-out-in-just-48-seconds/

Luonnollisesti kiinan voima tulee sen erityispiirteistä ja massiivisesta väestöstä. Lisäksi Kiina on keskellä valtavaa talousaluetta.
http://distrowatch.com/table.php?distribution=redflag

Kiinassa on jo pitkään haluttu riippumattomuutta Lännen teknologioista. Lännellä on ollut paha tapa kiristää kiinalaisia ja sitä vasten kiinalaisten halu olla kriittisissä teknologioissa omavaraisia on ymmärrettävää ja myös järkevää kiinalaisille. Kiinalaiset pitävät elektroniikkaa ja ohjelmistoja strategisina voimavaroina ja tämä tarkoittaa käytännössä, että niiden rahoitus on turvattu.
http://www.redflag-linux.com/en/

http://www.chinadaily.com.cn/m/beijing/zhongguancun/2013-04/26/content_16452142.htm

Nokia teki ison virheen valitsemalla Microsoftin käyttöjärjestelmänsä puhelimiinsa. Kiinalla tuskin on halua tukea amerikkalaista käyttöjärjestelmää.
http://www.technobuffalo.com/2013/04/22/cheapest-cellphone-ever-12-dolloar-gongkai-open-source-phone/

http://www.forbes.com/sites/tjmccue/2013/04/18/12-cell-phone-gongkai-phone/

http://www.forbes.com/sites/tjmccue/2012/02/19/standing-on-the-sun-explains-new-rules-of-capitalism/

http://open-source.alltop.com/

tiistai 23. huhtikuuta 2013

Kyborgirahoitus

Superälyn syntyessä maailma muuttuu. Superälyn luoma todellisuus lähenee.
Tutkimuksen kolmannessa osassa tarkastellaan “kyborgirahoituksen” aiheuttamia uhkia ja muita teknologisen vallankumouksen aiheuttamia haasteita. Lin nostaa esille muun muassa vuoden 6. toukokuuta 2010 täysin yllättäen ja ennakoimatta tapahtuneenFlash Crash -minipörssiromahduksen, mutta toisaalta ei kannata myöskään unohtaa esimerkiksi amerikkalaisen sijoituspalveluyhtiö Knight Capitalin automatisoidussa robottikaupankäynnissä viime vuoden elokuussa tapahtunutta – yli 440 miljoonaa dollarin tappiot aiheuttanutta – hirvittävää teknistä mokaa. Kim ja Tom Lindströmkommentoivat Knight Capitalin tapausta hyvin lyhyesti viime vuoden elokuussa. Lin asettaa nykyaikaiset rahoitusmarkkinat reaalimaailman kontekstiin kaikkine uhkineen, joihin kuuluvat hänen mukaansa myös muun muassa hakkerit, vakoojat, virukset, troijalaiset ja monet muut rahoitusmarkkinoiden perus-IT-infrastruktuurin ongelmat.
http://www.nordnetblogi.fi/kyborgirahoitus-vievatko-koneet-voiton-ihmissijoittajista/22/04/2013/

Superälyn voima näkyy nyt jo taistelukentillä missä taistelurobottien aseet laulavat.
http://natonalla.blogspot.fi/2013/04/neuron.html

http://tietsikka.blogspot.fi/2013/04/ibm-flash-center.html

http://tietsikka.blogspot.fi/2013/04/deep-learning.html

Tietotekniikan voima on vasta nyt saavuttanut sellaiset mitat, että koneet pystyvät tekemään todellisuutta.
http://jpoli.blogspot.fi/2013/02/superaly.html

Virallisessa yhteiskuntatieteessä ei juurikaan ole vieläkään paljoa kirjoitettu superälystä, koska ihmisen älyn ylittävä superäly on tabu. Koska näemme Presidentti Niinistön vitsailevan televisiossa superälystä?
http://www.uclalawreview.org/?p=4254

http://www.uclalawreview.org/pdf/60-3-3.pdf


torstai 18. huhtikuuta 2013

Nokian tulos

Joillekin Nokian tulos oli pettymys, mutta todellisuudessa Nokian on kyennyt saavuttamaan tietynlaisen vakauden ja saamaan Lumioita kaupaksi jonkun verran. Nokia arvioitaessa ei pidä lähtötilanteeksi ottaa mitään huippu Nokiaa vaan nyky Nokia.
http://yle.fi/uutiset/nokian_alkuvuosi_tappiollinen/6584734

http://yle.fi/uutiset/nokia_voi_jatkaa_tappiolla_-_lumioiden_kysynta_kiihtyy/6585179

Kännymarkkinat ovat niin kilpaillut, että Nokian pelikorteilla ja strategialla nykyistä parempaa tulosta ei luultavasti olisi saanut millään aikaiseksi.
http://top5phone.blogspot.fi/2013/04/nokia-lumia-nexus-is-nokia-n1-android.html

Stephen Elop tuskin siirtyy Androidiin mutta Nokian seuraava toimitusjohtaja voi sen tehdä jos Nokia kykenee pyristelemään Microsoftin verkosta ulos.
http://moxsoini.blogspot.fi/2013/04/how-to-handle-disruption.html

http://jtalous.blogspot.fi/2011/12/nokia-myynee-alypuhelimet-microsoftille.html

keskiviikko 10. huhtikuuta 2013

Bitcoin

Kokonaisarvoltaan Bitcoin-talous oli suurimmillaan yli kahden miljardin dollarin kokoinen. Syöksy on tähän mennessä syönyt talouden arvosta puolet, tarkkaa lukua on hankala sanoa, sillä lasku jatkuu yhä ja suurin osa hintaa seuraavista palveluista on alhaalla tai toimii huonosti kovan liikenteen vuoksi.
http://fin.afterdawn.com/uutiset/artikkeli.cfm/2013/04/10/juuri_nyt_bitcoinin_hinta_puolittui_ja_syoksy_jatkuu

Virtuaaliraha Bitcoin on varsin suosittu.
http://eur-lex.europa.eu/LexUriServ/LexUriServ.do?uri=CELEX:32009L0110:FI:NOT

En osaa kyllä sanoa paljoa mitään Bitcoinista, koska tälläiset rahan muodot ovat niin uusia ettei niistä taida paljoa olla kokemusta. Bitcoin on jonkinlainen sähköinen raha eli siitä on olemassa direktiivi.
https://www.weusecoins.com/en/

http://www.guardian.co.uk/technology/2013/apr/10/bitcoin-new-high-losing-160

http://arstechnica.com/tech-policy/2012/08/why-bitcoin-lives-in-a-legal-gray-area/

Bitcoiniin sijoittajien kannattaa pitää mielessä bitcoiniin liittyvät suurehkot epävarmuudet ja riskit. Jos bitcoinin merkitys kasvaa, niin sitä varmasti valtiot ryhtyvät reguloimaan tai se ehkä jopa kielletään. Koska bitcoin ei ole minkään valtion laillinen maksuväline niin sen juridinen asema on sangen epävarma.
http://www.forbes.com/sites/petercohan/2011/06/28/can-bitcoin-survive-is-it-legal/

http://www.techdirt.com/articles/20110621/02402314783/eff-drops-bitcoin-over-concerns-about-legality.shtml

http://www.businessinsider.com/is-bitcoin-legal-2013-4

http://www.bitcoinnews.com/

http://www.businessinsider.com/is-bitcoin-legal-2013-4

http://bitcoinmagazine.com/bitcoin-market-cap-hits-1-billion/

http://www.policymic.com/articles/4980/bitcoin-crypto-anarchism-and-the-digital-money-revolution/category_list

http://mikeyounglaw.com/bitcoin-digital-currency/

Bitcoiniin liittyy riski siitä, että EU tai USA näkevät kyseisen virtuaalivaluutan laittomana. Riski on varmaankin aika iso, koska valtiot eivät tykkää asioista, mitä ne eivät voi kontrolloida.
http://blog.hse-econ.fi/?p=5364

 

Median murros

Median murros jatkuu ja perinteinen media itkee menetettyä mahtiasemaansa. Itkijöiden pitäisi kysyä itseltään ovatko he unohtaneet asiakkaansa? Asiakkaan unohtaminen on kohtalokasta.
http://suomenkuvalehti.fi/blogit/kuvien-takaa/paiva-jona-yle-raivo-meni-yli

http://jpoli.blogspot.fi/2013/04/maksumuuri-ja-propaganda.html

Yhteiskunnallinen muutos on väistämätöntä ja median kulutus on muuttunut siten, että nykyään ihmiset myös luovat sisältöä eivät pelkästään passiivisesti kuluta sitä. Muutos näkyy mm. siinä, että Youtubeen harrastelijat tuottavat sisältöä ja suosituimmat bloggarit ovat paljon suositumpia kuin perinteiset mediat.
http://sossumedia.blogspot.fi/2013/03/mungolife-valittaa.html

Asiat eivät perinteiselle medialle muutu paremmaksi valittamalla vaan tekemällä parempaa tuotantoa. Perinteisen median laatu on heikko ja se ei puhuttele ketään. Perinteisen median tekijät ovat byrokraatteja eivätkä taiteilijoita kuten pienemmät tekijät.
http://sossumedia.blogspot.fi/2013/01/xenian-uusi-koti.html

http://www.socialnomics.net/

Perinteisen median ajattelutavat ovat perinteiset ja he eivät kykene ajattelemaan siten, että tuloksia syntyy. Itse voin kyllä neuvoa riittävällä korvauksella perinteisiä yrityksiä mutta en ilmaiseksi, koska en arvosta heitä. Ystävilleni olen kiltti ja voin neuvoa ilmaiseksi mutta ihmisille joita en arvosta olen äärimmäisen kallis konsultti vaikkakin heidän ainut toivonsa. Perinteinen media on pettänyt kuluttajat, sijoittajat, mainostajat, työntekijänsä jne. Pettureiden palkka on karmea.
http://jtalous.blogspot.fi/2013/03/googlausmaara-ja-nokia-lumia.html

http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=4&id=7467

Perinteinen media on lähtenyt siitä ajattelutavasta, että heille kuuluu heidän historiallisen menestyksensä takia menestys myös uudessa ajassa. Todellisuudessa mitään tälläistä automatiikkaa ei ole. Menestys uudessa ajassa on ansaittava eikä sitä voi ostaa (ainakaan halvalla), ehkä kalliilla mutta hinta on kova.
http://tietsikka.blogspot.fi/2013/04/piratebay.html

http://pjarvinen.blogspot.fi/2013/04/nakoislehtien-ostaminen-on-turhan.html

http://uair01.blogspot.fi/2013_03_01_archive.html

torstai 4. huhtikuuta 2013

Epicor ja Alternative Technology

Epicor is suing IT service provider Alternative Technology Solutions, claiming the company illegally used its ERP (enterprise resource planning) software in order to develop and sell add-ons and services, in a case that has parallels to tussles over third-party software maintenance.
Alternative is not an authorized partner of Epicor, yet sells implementation, training and tech support services and develops add-ons for the company's software, according to Epicor's suit, which was filed last week in U.S. District Court for the Central District of California.
These "bolt-on" products can't be developed without access to Epicor's software, but Epicor has never licensed its software to Alternative or authorized a third party to give Alternative access to it, according to the suit.
http://www.computerworld.com/s/article/9237940/Epicor_suit_claims_services_firm_hijacked_its_ERP_software

Epicor yrittää estää Alternative Technology lisäosat Epicorin ERP:lle. Näitä vastaavia oikeusjuttuja on ollut aikaisemminkin. Muistaakseni ainakin SAP aikanaan yritti estää lisäpakettien rakentamista omalle ERPilleen lisensoimattomilta tahoilta. Luultavasti lisäpakettien tekemistä on vaikea estää. Esto-oikeus riippuu niin monista asioista. Epicor luultavasti häviää kanteensa, koska kolmansien osapuolien estäminen voi olla laitonta. Tosin Epicor on pieni yritys eli sillä ei ole monopolivoimaa, jota esim. SAPilla on.

Alternative is headed by Vivian Keena, who previously served in a number of roles at Epicor, including as its vice president of consulting services for the Americas.
http://www.computerworld.com/s/article/9237940/Epicor_suit_claims_services_firm_hijacked_its_ERP_software

Vivian Keenin asema entisenä Epicorilaisena voi tosin muuttaa asiat Epicorin hyväksi. Toisaalta jos Keen on konsultoinut liiketoimintaa ilman teknistä tietämystä Epicorin ERPin sisäisestä rakenteesta niin Keenillä tuskin on ollut mitään sisäpiirin erikoistietämystä Epicorin ERPin sisäisestärakenteesta.
http://www.epicor.com

http://www.tietoviikko.fi/kaikki_uutiset/erpvalmistaja+syyttaa+ittalo+ryhtyi+quotkumppaniksiquot+ilman+lupaa/a891903

Ainakin joskus muistaakseni olen lukenut jonkun artikkelin ohjelmistojen asemasta ja paljon riippuu siitä ajatellaanko ohjelmistoa irtaimena esineenä vai jonain muuna. Irtaimeen esineeseen saa tehdä modifikaatioita ja valmistaja ei sitä voi kieltää. Ohjelmistojen käyttäjäehdoissa yleensä lisensoidaan ohjelmisto ja siellä on kaikenlaisia sopimusoikeudellisia juttuja, joilla yleensä rajoitetaan kolmansien osapuolten ja ostajan oikeuksia. USA:ssa on luultavasti paljon oikeuskäytäntöä, joka rajoittaa myyjän oikeutta rajoittaa ostajan oikeuksia. Periaatteessahan yritysten välisessä kaupassa on laaja sopimusoikeus mutta kohtuuttomat sopimusehdot eivät silti yleensä ole voimassa tai niitä voidaan pakkosovitella.

Epicor is suing Alternative on a number of grounds, including trademark and copyright infringement, intentional interference, false advertising, unjust enrichment and fraudulent and unlawful business practices. The vendor is seeking assorted damages as well as orders barring Alternative from continuing with its alleged unlawful actions.
Alternative hadn't filed a response to Epicor's allegations as of Wednesday, and the company didn't respond to requests for comment.
The lawsuit could reflect some bad blood between Epicor's management team and Alternative, said analyst Ray Wang, CEO of Constellation Research. "These things don't happen overnight," he said of the lawsuit. "One could speculate that they could not come to an agreement."
Of broader interest to customers is the dispute's parallel to the third-party software maintenance debate.
Software vendors derive huge profits from annual maintenance payments and are no doubt loath to see a major market for third-party providers spring up.
Oracle famously sued SAP and its former subsidiary, TomorrowNow, which provided lower-cost support for Oracle software. In 2010, SAP admitted liability for wrongdoing, including the illegal downloading of Oracle software, on the part of TomorrowNow employees, but the case is still tied up in appeals by both parties.
http://www.computerworld.com/s/article/9237940/Epicor_suit_claims_services_firm_hijacked_its_ERP_software?taxonomyId=121&pageNumber=2

Itse kannatan yrittämisen vapautta sen verran, että ohjelmistojen ostajalla pitäisi olla oikeus käyttää kolmatta osapuolta ohjelmistojärjestelmän ylläpitoon ja parantamiseen ilman ohjelmiston valmistajan lupaa.
http://www.riministreet.com/

http://www.tomorrownow.com/

http://www.tnlawsuit.com/

Tämän tyyppinen oikeusjuttu väistämättä on monimutkainen ja siihen liittyy mm. kilpailuoikeus. Talousteoreettiselta kannalta asia käsittelee mm. omisoikeutta ja mitä se tarkoittaa.
http://teroluoma.blogspot.fi/2010/11/karl-marx-on-ownership.html

http://teroluoma.blogspot.fi/2010/11/philosophers-on-ownership.html

Digitaalituotteet ovat tuoneet uusia asioita oikeudenkäyttöön ja oikeuskäytäntöön mitä ei aikaisempina aikoina juurikaan ollut tai ne olivat täysin teoreettisia pohdintoja. Viimeaikoina on myös ollut paljon puhetta kuluttajien oikeudesta uudelleen myydä erilaisilta kauppapaikoilta ladatut pelit. Moni haluaisi riistää kuluttajilta oikeuden myydä digitaaliset pelit. Asiaa voi verrata mm. siihen, että mm. Yhdysvalloissa kuluttaja tai yritys saa vapaasti myydä (tai vuokrata) perinteisen kirjan edelleen ja sitä ei voi rajoittaa. Digitaalisissa tuotteissa asia on epäselvempi ja jälleenmyyntiä ovat ainakin monet valmistajat koettaneet estää.

tiistai 5. maaliskuuta 2013

Googlausmäärä ja Nokia Lumia

Kuluttajien kiinnostuksen matkapuhelinyhtiö Nokian Lumia 920 -lippulaivapuhelimeen arvioidaan hiipuneen. Tutkimusyhtiö Bernsteinin mukaan kiinnostus puolivuotiaaseen Lumia 920:een on samalla tasolla kuin Nokian edellisiin lippulaivapuhelimiin Lumia 800:aan ja N8:aan vuosi ja kaksi vuotta sitten.
http://www.taloussanomat.fi/informaatioteknologia/2013/03/05/kiinnostus-lumia-920een-hiipunut-hakuja-vain-40-huipusta/20133456/12

Nokiaa haetaan Intiassa paljon mutta teollisuusvaltiot kuuluvat Applelle. Nokian kehitysmaastrategia vaikuttaa hyvin perustellulta. Nokialla on paljon faneja mm. Ghanassa, tavallaan yllättävää.
http://www.ghananewslink.com/more/index.php?id=25379
Typically, households in rural areas save ‘informally’ at home or with local collectors (called “susu”, in Ghana), and often rely on remittances from migrants to urban areas. While these strategies are important risk-sharing mechanisms for such households, they are also vulnerable to risks, including theft, restricted access to funds, high fees, or high transaction costs.
http://www.ghanabusinessnews.com/2013/02/26/mobile-money-can-boost-financial-inclusion-savings-research/

Kehitysmaiden taloudet poikkeavat suuresti teollisuusmaiden talouksista. Myös kulttuuriset ja elämäntapa erot ovat suuret. Erityisesti Suomessa pitäisi nyt olla rankasti rohkeutta sijoittaa kehitysmaiden tutkimukseen ja niiden talouksien ja yhteiskuntien ymmärtämiseen.
http://cdon.fi/kirjat/kehitysmaatutkimus-4227069

Koponen et al. (2009) on kirjoittanut mielenkiintoisen kirjan kehitysmaista. Kehitysmaatutkimus on lukemisen arvoinen johdatus kehitysmaiden erikoispiirteisiin. Kirja ei kuitenkaan käsittele kehitysmaamarkkinointia.
http://www.citeman.com/19184-marketing-in-a-developing-country.html

Kehitysmaamarkkinointia ei taideta Suomessa paljoakaan opettaa missään.
http://www.routledge.com/books/details/9780789001412/

http://cdon.fi/kirjat/e-marketing_in_developed_and_developing_countries%3a_emerging_practices-22623915

Hatem El-gohary ja Riyad Eid ovat kirjoittaneet kehitysmaamarkkinoinnista kirjan (E-Marketing in Developed and Developing Countries: Emerging Practices). En ole lukenut mutta ehkä kannattaa lukea jos aihe kiinnostaa. Suomessa opetetaan ja tutkitaan kehitysmaita jonkun verran mutta tutkimus lienee kuitenkin riittämätöntä. Afrikkakin on niin iso alue, että se eroaa valtavasti maasta toiseen mentäessä.

Globaalin talouden painopisteen siirtyminen pois perinteisestä lännestä asettaa valtavat vaatimukset markkinoijalle. Kehitysmaiden parhaista markkinoista käytetään usein nimitystä emerging markets. Emerging markets viittaa juuri tähän, että nämä ovat uusia markkinoita, jotka ovat syntyneet joskus 1990-luvun jälkeen Neuvostoliiton romahdettua. Neuvostoliiton aikana kehitysmaataloudet olivat suljettuja kansainvälisiltä toimijoilta poliittisten syiden takia.



lauantai 23. helmikuuta 2013

Nokia keskittyy peruspuhelimiin

Nokia on yrittänyt (joidenkin mielestä epätoivoisesti) saada takaisin menettämiään markkinaosuuksia älypuhelinmarkkinoilla uudistamalla mallistoaan Windows Phonella. Kasvu on ollut havaittavaa, mutta silti hidasta.Reutersin mukaan Nokia on nyt palaamassa juurilleen halpojen peruspuhelinten pariin.
http://www.puhelinvertailu.com/uutiset.cfm/2013/02/23/nokia_kaantaa_strategiansa_painopistetta_peruspuhelimiin

http://www.reuters.com/article/2013/02/22/us-nokia-idUSBRE91L0E420130222

Itse olen jo aikaisemmin useaan otteeseen kirjoittanut, että Nokian kannattaisi nimenomaan keskittyä peruspuhelimiin ja kehitysmaa älypuhelimiin ja jättää suosiolla markkinoiden yläsegmentit Applelle ja Androidille. Halppisvalmistajalle on olemassa valtavat markkinat. Erityisesti Nokian kannattaisi nyt panostaa kehitysmaiden markkinoiden tutkimiseen ja kehittää teknologiaa, joka vastaa kehitysmaa asiakkaiden erityistarpeisiin. Lännen eliittipuhelin markkinat ovat Nokialle mahdottomia, koska siltä puuttuu niin paljon ymmärrystä asiakkaiden käyttäytymisestä ja markkinoinnista mutta kehitysmaapuhelimet voisivat onnistua paremmin, koska niillä markkinoilla ratkaisee aivan eri asiat ja Nokia on monessa kehitysmaailmaille tarpeelisessa asiassa suhteellisen hyvä. Apple tuskin on kiinnostunut kehitysmaiden köyhistä ja keskiluokasta ja sama koskee jossain määrin Samsungia. Tosin kiinalaiset ovat kehitysmaamarkkinoilla suuri uhka Nokialle mutta Nokialla on brändiä mitä kiinalaisilla ei vielä ole.

Olkoot köyhistä köyhimmät ja kurjalisto Nokian kohderyhmä.

Nokian pelastaminen luultavasti merkitsee valtavaa afrikkalaisten asiantuntijoiden tarvetta Suomessa. Suomen tulisi pyrkiä hankkimaan nopeasti jopa satatuhatta, tai jopa (useita) miljoonia, afrikkalaista vaihto-opiskelijoita opiskelemaan Suomeen. Nokian kehitysmaakeskeinen strategia ei onnistu ilman paikallisten olojen asiantuntemusta ja sitä ei Suomessa ole tarpeeksi. Tehdään yhdessä Helsingistä Mombasa jossa letkeät afrikkalaiset rytmit raikuvat.
http://arhikuittinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/133582-nokian-paamaaratietoinen-itsetuho

Pystyykö Nokia oikeasti nousemaan jää nähtäväksi. Nokialla on kuitenkin vielä mahdollisuus pysyä ainakin jonkinlaisena tekijänä mutta halppisstrategia tarkoittaa, että pitää pystyä olemaan volyymiykkönen halvoissa puhelimissa. Halppisvalmistajat, jos ne tekevät kunnon tulosta ja ovat kalliista maasta kotoisin, ovat aina volyymiykkösiä.
http://chinahour.blogspot.fi/2013/02/china-denies-its-worlds-biggest-trader.html

 

keskiviikko 20. helmikuuta 2013

Nokia ja Tata

Entiset Nokialaiset - nykyiset Tatalaiset valittavat kännyjen puutetta.
Porokarin mukaan TATA olettaa, että työntekijät tuovat taloon omat työvälineensä. Firma ei anna työntekijöille edes kännykkää, vaan 50 euron puhelurajoituksella varustetun sim-kortin. Toimintamallia kutsutaan nimellä "bring your own device".
"TATA:n toiminta vaikuttaa amatöörimäiseltä. Vaikka se on iso yritys, vaikuttaa siltä, että Nokia on ulkoistanut henkilökuntaansa ulkomaiselle pikkufirmalle, joka ei tiedä mistään mitään", Porokari sanoo YTN:n tiedotteessa.
http://www.kaleva.fi/uutiset/talous/ytn-nokia-ulkoistanut-tietohallintoa-amatoorifirmalle/622090/

http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/57175-nokialaisille-ikava-yllatys-tata-ei-anna-edes-matkapuhelimia-sim-kortin-raja-50-eu

Nokialaiset olivat aikanaan tottuneet työskentelemään alansa johtavassa yrityksessä ja edut olivat sen mukaiset. Intia on kehitysmaa ja työsuhde edut ovat vaatimattomat. Intiassa suomalaisesta palkkatasosta ei edes haaveilla. Intiassa monet tienaavat vuodessa alle 50€. Intialaiset johtajat tuskin katselevat mielellään, että suomalaiset rivikoodarit tienaavat enemmän kuin koko Tata konsernin ihot kihot. Kiinassakin käsittääkseni jopa Kiinan kommunistipuolueen isoilla johtajilla on suomalaisittain varsin pienet palkat. Luultavasti Suomessa siivoojakin tienaa enemmän kuin merkittävät kommunistijohtajat. Luontaisedut tosin voivat sielläpäin olla paljon paremmat mutta palkka lienee silti varsin matala.

perjantai 15. helmikuuta 2013

Nokia tabletti

Nokian tabletista huhutaan ja nykyään tablettimarkkinat ovatkin tärkeät mutta Windows RT:llä on paha kilpailla markkinoilla.
http://mobiili.fi/2013/02/15/tutkimusyhtio-nokialta-ei-tablettia-viela-tassa-kuussa-mwcssa/

Nokian tuskin kannattaa kiirehtiä Windows RT tablettien kanssa vaan säästää voimansa kännypuolelle jossa on mahdollista saavuttaa ainakin jotain. Tablettipuolella Nokialla tuskin on juurikaan mitään voitettavaa. Tablettipuolelle on tulijaa HP jne. Windows RT:lle ei ole ohjelmia eli sellaisen tuominen tällä hetkellä markkinoille olisi Nokialle rahojen heittämistä pohjattomaan kaivoon.

maanantai 28. tammikuuta 2013

Nokia unohti strategian

KTM Paula Kilpisen Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa tekemä uusiväitöstutkimus väittää, että Nokian strateginen muutos merkittäväksi älypuhelinvalmistajaksi hidastui, koska yritys keskittyi Aasian nopeasti kasvaviin markkinoihin ja halpoihin peruspuhelimiin.
http://www.talouselama.fi/nokialandia/uusi+selitys+sille+miksi+nokia+menetti+alypuhelinvaltikkansa/a2165809
http://epub.lib.aalto.fi/fi/diss/?cmd=show&dissid=473

http://epub.lib.aalto.fi/pdf/diss/Aalto_DD_2013_013.pdf

Paula Kilpinen on tehnyt väitöskirjan kansainväliseen liiketoimintaan (IB). Ilmeisesti Nokia jäi uinumaan menneeseen menestykseen ja strateginen johtaminen unohdettiin ja tapeltiin organisaatiossa sisällä suunnasta.

In terms of managerial implications this study also highlights the temporal and spatial asymmetries present in internal selection environments within the multinational firm, and the importance of aligning the internal selection environment with strategy. This requires an ability to address ambiguous and contradictory elements, and to overcome the inherent heterogeneity within the multinational firm. Moreover, this study emphasizes the role of timing in determining an evolutionary fit between firm capabilities and the external environment. This involves not only being responsive to external changes but also avoiding a premature release of certain capabilities that in the case of insufficient support or negative feedback may hamper the future development of the capability, as suggested by Adner and Levinthal (2002).
http://epub.lib.aalto.fi/pdf/diss/Aalto_DD_2013_013.pdf

Kilpisen Nokian puhelimista keräämät viitteet ovat vain suomalaisia ja varsin heikkotasoisia. Olisi kannattanut tutustua amerikkalaisiin känny-, tiedonsiirto- jne julkaisuihin eikä käyttää jotain heikkolaatuista suomalaista talousjournalismia. Suomalaiset toimittajat ovat pääasiallisesti heikkoja ymmärtämään kännyalaa. Jussi Mediaa lukuunottamatta Suomi Media on teknologiselta ja taloudelliselta ymmärrykseltään lähinnä surkeaa. Itse suosittelen amerikkalaisia lähteitä ainakin pääasiallisesti, koska ne ovat laadultaan selvästi parhaita. Suomessa on kyllä äänekkäitä Nokia kriitikkoja mutta he ovat pääasiallisesti huonosti asioita ymmärtäviä eivätkä tunne alaa syvällisesti ja etenkin maailmanmarkkinoita. Kehitysmaiden asioita eivät monet seuraa ollenkaan, koska eivät riittävää teoreettista osaamista.

http://finnsanity.blogspot.fi/2013/01/mika-nokian-osakkeenomistajia-vaivaa.html

Arhi Kuittinen on kirjoittanut Nokiasta ja Kuittinen on korostanut analyysissään Nokian johdon itselleen luomaa henkistä vankilaa joka sitten teki Nokiasta looserin. Harhainen itsestään liikoja kuvitteleva messiaaninen johto tuhosi Nokian. Nokian ongelmat johtuvat siis pitkälti Jorma Ollilan ja kumppaneiden persoonista ja heidän interpersoonallisista suuruuskuvitelmistaan. Ongelma on myös johdon itsestään luoma johtajakultti, joka esti uudistumisen.
http://finnsanity.blogspot.fi/2013/01/elop-mumisee-paineen-alla-androidista.html

Jorma Ollila tuhosi Nokian omaan mielipuolisuuteensa ja harhaisen persoonansa takia. Lisäksi Nokia unohti asiakastarpeet ja asiakkaan kokonaan. Olisiko Jorma Ollilan pitänyt käydä markkinoinnin peruskurssi? Markkinoinnin peruskurssilla olisi käyty läpi asiakkaan ja asiakastyytyväisyyden arvo ja se jo pelkästään sisäistettynä olisi pelastanut Nokian. Nokian johdon virheet eivät sinällään olleet suuria mutta ne olivat fataaleja. Asiakkaan aliarvioiminen ja pilkkaaminen on yleensä fataalivirhe. Organisaation sisäiset ongelmat olisi voinut ratkaista vaikka ulkoistamalla kännyköiden tekemisen ja suunnittelun kokonaan aasialaisille alihankkijoille ja maksamalla Nokialaisille vaikka oleskelusta ja viinan juonnista.

Kilpisen väitöskirja on kovin vaikeaselkoinen ja vaikeasti luettava. Onko Kilpinen halunnut peittää kritiikkinsä monimutkaisen kielen alle poliittisista syistä vai onko kirjoitustyyli vain Kilpiselle tyypillinen. Tieteellinen kieli on usein vaikeaselkoista mutta kaikista parhaat tutkijat yleensä kuitenkin kykenevät tuottamaan ymmärrettävää kieltä, tosin Kilpiselle englanti on vieraskieli.

torstai 24. tammikuuta 2013

Nokia ei jaa osinkoa

Sijoittajakonkari Erkki Sinkkoa Nokian hallituksen esitys nollaosingosta ei miellytä. Hänen mukaansa johto ei ymmärrä, kuinka suuri imagotappio osingon maksamatta jättämisestä tulee.
http://www.arvopaperi.fi/uutisarkisto/erkki+sinkko+ei+sulata+nokian+nollaosinkoa++quoten+mene+yhtiokokoukseenquot/a873367

Teknologia yritykset, jotka kykenevät kasvamaan eivät pääasiallisesti jaa osinkoja. Osinkojen jakaminen ei ole yritykselle mitenkään edullista. Osalle sijoittajista osinkot ovat hyvinkin epäedullisia. Perusrahoitusteoriassa on selvitetty asiaa perin juurin.

http://books.google.fi/books?id=m1iBmIVz2mkC&pg=PA234&dq=interest+finance+stock&hl=en&sa=X&ei=PVkBUc7AIea64ATwx4HIAw&redir_esc=y#v=onepage&q=interest%20finance%20stock&f=false

http://books.google.fi/books?id=zepGuo84-8AC&pg=PA5&dq=interest+finance+stock&hl=en&sa=X&ei=PVkBUc7AIea64ATwx4HIAw&redir_esc=y#v=onepage&q=interest%20finance%20stock&f=false

Iso tekijä on verolainsäädäntö ja kansainvälisillä yrityksillä osa sijoittajista sijoitsee maissa joissa näitä yleensä verotetaan erilailla. Osinkoja yleensä verotetaan monessa maassa. Osinkojen jakoa on monesti tulkittu teknologiayrityksissä negatiivisesti, koska osinkojen jakaminen tarkoittaa, että yrityksen johto uskoo, ettei sillä ole pääomalle hyviä sijoituskohteita. Jotkut sijoittajat tietysti arvostavat osinkoja ja tietyllä lailla osinkojen jako voi saada pääoman tehokkaampaan käyttöön eli ei se automaattisesti aina ole huono asia.

keskiviikko 9. tammikuuta 2013

Logitech K400

Ostin Logitech K400 näppäimistön Android HDMI tikkuun. Näppäimistö toimii ihan hyvin. Itsellä on ollut ongelmia saada omaan Android HDMI tikkuun kunnolla toimiva näppäimistö. Itsellä on ollut useampi langaton multimedianäppäimistö ja toiminnassa on ollut jotain vikaa. Joko kantavuutta on vähän. Trackballit eivät ole olleet mitenkään kauhean hyviä.

Logitech K400 näppäimistö toimii hyvin. Tasohiiri toimii sinällään hyvin muttei mitenkään täydellisesti.     Näppiksen tasohiirellä voi vierittää selainta vetämällä kahta sormea vierekkäin ja ominaisuus toimii suhteellisen hyvin mutta mieluummin olisin ottanut näppikseen mekaanisen pyörittimen.
http://www.verkkokauppa.com/fi/product/47190/dcnmh/Logitech-Wireless-Touch-Keyboard-K400

Toimintamatka on erittäin hyvä ja muutenkin kivan kevyt ja luotettava näppäimistö. Itse olen tykännyt Logitechin ohjaimista ja näppäimistä. Jos näppiksessä olisi mekaaninen rulla, niin se olisi varsin hyvä multimedianäppikseksi. Nyt se on ehkä 8+ tai 9- näppis. Jos olisi mekaaninen rulla mukana niin ehkä voisi antaa 9 1/2 (Asteikolla 0-10).

Erityisesti nyt kun tietotekniikan käyttö muuttuu muuttuu myös ohjaimille ja käyttötilanteille asetetut tarpeet.

tiistai 8. tammikuuta 2013

Nokia ja Android

Nokia ei tule tekemään yhtään Android puhelinta niin kauan kuin Stephen Elop ja Microsoft Nokiaa johtavat.
http://gadgets.ndtv.com/mobiles/news/nokia-to-build-android-powered-phones-blame-the-translator-314722
So, the way I think about it is, in the current war on ecosystems, we are fighting with Windows Phone. That's what we're doing. Now, what we're always doing is asking, how does that evolve? What's next? What role does HTML5 play? What role does Android or other things play in the future? We're looking further into the future, but it terms of what we're bringing to market, and what we're immediately focused on, we're focused on Windows Phone.
http://gadgets.ndtv.com/mobiles/news/nokia-to-build-android-powered-phones-blame-the-translator-314722

Ihmettelen kyllä suuresti niitä, jotka seuraavat Nokiaa ja heidän ymmärrystä Nokian strategiasta ja Stephen Elopin roolista ja Microsoftista. Stephen Elop ei ole Nokian johtaja sattumalta vaan ihan tarkoituksella. Nokia ei tee Androidia niin kauan kuin Stephen Elop on Nokian johdossa ja Eloppi varmasti pitää huolen, että hänen seuraajansakin on Microsoftin miehiä. Toinen asia on, jos Nokian hallitus tarkoituksella hankkii Nokian johtoon uuden henkilön, joka muuttaa Nokian kurssin toisenlaiseksi mutta Nokian nyt varsin sitoutunut Microsoftiin. En näe mitään muutosta asiaan sellaisella aikavälilä, joka on ennustettavissa ja nähtävissä edes heikosti. Mikään ei viittaa siihen, että Nokia lähtisi hortoilemaan Androidin perään. Nokia on mennyt naimisiin Microsoftin kanssa ja se liitto kestää.
http://www.informationweek.com/hardware/processors/intel-hedges-bets-gets-cozy-with-android/240145725

http://finnsanity.blogspot.fi/2013/01/elop-mumisee-paineen-alla-androidista.html

http://economia.elpais.com/economia/2013/01/04/actualidad/1357311412_694701.html

http://chinahour.blogspot.fi/2013/01/apple-ceo-china-will-be-biggest-market.html

torstai 3. tammikuuta 2013

Nokian tulevaisuus

Nokian tulevaisuus on vieläkin veitsenterällä.
Nokia tulee myymään koko matkapuhelinliiketoimintansa ja -infrastruktuurinsa joko Huaweille tai Microsoftille. Yhtiön panostus Windows 8:aan ei ole tuottanut odotettua tulosta, minkä johdosta älypuhelinosasto siirtyy todennäköisesti Microsoftille ja muut osa-alueet Huaweille. Tämän jälkeen Nokia keskittyisi palveluihin ja ohjelmistokehitykseen.
http://www.puhelinvertailu.com/uutiset.cfm/2013/01/02/forbes_nokia_myy_matkapuhelintoimintansa_huaweille_tai_microsoftille_vuoden_2013_aikana

http://www.demari.fi/politiikka/uutiset/9382-nokia-vetaa-edelleen-suomea-nyt-alas

http://www.forbes.com/sites/tristanlouis/2012/12/30/2013-in-mobile/

Itse en näe kovinkaan todennäköisenä, että Microsoft ostaisi Nokian. Jos Microsoft ostaisi Nokian se varmaankin pilkkoisi ja myisi sen edelleen kumppaneilleen.
http://www.demari.fi/politiikka/uutiset/9382-nokia-vetaa-edelleen-suomea-nyt-alas

http://yle.fi/uutiset/rim_maksoi_nokialle_50_miljoonaa_euroa_patenttikiistan_sovittelemiseksi/6436154

Microsoft Phonesta ei mitenkään varmasti kehity edes kolmanneksi merkittävintä ekosysteemiä vaan kolmannesta tilasta käydään kovaa kilpailua Firefoxin, Tizenin, Jollan ja Ubunto for Mobilen kanssa.
http://www.mobiiliblogi.com/2013/01/02/samsungin-ensimmainen-tizen-puhelin-julki-alkuvuodesta/

Kiinassa on sitten vielä Alibabaa ja kumppaneita ja vielä Amazoniltakin pitäisi olla tulossa jotain elikkä kilpailua riittää.
http://www.uusisuomi.fi/raha/56316-riemu-repesi-nokiasta-nyt-ft-pilaa-suomalaisten-ilon